torstai 25. kesäkuuta 2015

Mikä voisi mennä pieleen?

Keskiviikkona, silloin kun vihdoin sain aikaiseksi tämän blogin pitkän aikomisen jälkeen, oli ihan kamala päivä. Jonkinlainen pohjanoteeraus kolmen lapsen kotiäitinä. Pojat huusi, kitisi ja tappeli tai nauraa räkättivät ja riekkuivat. Leikit eivät olleet leikkejä, jos niitä nyt edes yritti olla. Minä olin väsynyt ja ajatukset toisaalla, aikuisten murheissa. See päätti, ettei toimi yhtään niin kuin yleensä vaan täyttää äidin päivän jos vaikka minkälaisilla yllätyskyykyillä.
 
Kaikkea tätä seurasi huutoa ja itkua, ihan meiltä jokaiselta. 
 
Istuin puistonpenkillä yrittäen hillitä itkua, joka tahtoi väkisin tulla, kun siskoni soitti. Puhelun jälkeen olo tuntui kevyemmältä kuin aikoihin, eikä enää itkettänyt. Sisko lupasi seuraavana päivänä tulla hakemaan Been retkeilemään kanssaan ja sitä seuraavana päivänä Aan. Minä saisin mahdollisuuden viettää edes hetken kummankin pojan kanssa niin, että koko aikaa ei tarvitsisi vain kieltää ja komentaa veljesten typeriä leikkejä ja tappeluita. Ehkä hetken voisin olla kiva enkä aina vaan kiukkuinen. Ohessa ehtisi hoitaa asioita, jotka kolmen kanssa on jääneet hoitamatta.

Ennen kuin kerron miten näiden laatuaikahommien kanssa kävi, täytyy kertoa tarina juhannusviikolta, ihan vaan kun se sopii tekstin agendaan.

Tarvitsisin mökille juhannukseksi suojalakanan. Niitä saa Ikeasta. Ikeassa on myös tunnin ilmainen lapsiparkki ja lapsille Ilmainen ruoka aikuisen kahvilaostoksen yhteydessä. Suunnitelmani oli viedä pojat lapsiparkkiin, käydä hakemassa lakana, istua loppu tunti rauhassa kahvilassa ja sen jälkeen hakea pojat syömään. Mikä voisi mennä pieleen?

No se, että iskee ostosvimma ja tajuaa kuluttaneensa koko vapaatunnin shoppaillen.

No se, että ei ymmärrä miten Ikea toimii. Jos lapset on lapsiparkissa, Ikeasta ei saa poistua. Ei edes viemään ostoksia autoon. Niinpä jo maksetut ostokset on raahattava mukaan kahvilaan. Siellä taas yksin kolmen lapsen kanssa on lapset julmasti jätettävä heitteille, sillä vaunujen kanssa kahden tarjottimella kuljettaminen läpi ruokalinjastosokkelon on mahdotonta. Vartioimatta jäi myös ne ostokset.

No se, että kun ruuat on saatu pöytään, kuuluu turvakaukalosta pörähdys. Sellainen, josta jo äänestä tietää edessä olevan vaatteidenvaihto. Eikä Ikeassa ostoksia tietenkään saa viedä vessaan. Niinpä jää kaksi nelivuotiasta oman onnensa nojaan pöytään syömään ja vahtimaan ostoksia. Neuvoin kertomaan kyselijöille, että äiti on vauvan kanssa vessassa.

No se, että olet pakannut vauvalle aivan kelvottomat varavaatteet. Vauva kulkee loppureissun paljainjaloin.

No se, että et todellakaan ymmärrä miten Ikea toimii. Ymmärrät sen sijaan olevasi maksettujen ostosten ja lasten kanssa jumissa Ikeassa. Onneksi ennen kuin lähdin kävellen lauman ja ostosten koko Ikean läpi ja kassoille selittämään kuitin kanssa tilannetta, päätin kysyä henkilökunnalta olisiko joku helpompi keino. Sellainen oli. En ilmeisesti ollut ensimmäinen, joka ei ymmärrä miten Ikea toimii.

Saatoin vannoa Ikea-reissun jälkeen, etten enää mitään asioita lähde lasten kanssa hoitamaan. Kuitenkin, kun sisko tarjosi mahdollisuutta viettää aikaa vain kahden lapsen kanssa, tuntui että kaikki on mahdollista.

Torstaina lähdin Aan kanssa kaupungille. En ikinä lähtisi kaksosten kanssa kaupunkiin ilman toista aikuista tai mahdollisuutta kuljettaa molempia jonkinnäköisellä kärryllä. Nyt olisi kuitenkin mukana vain yksi vapaamatkustaja. Aan uudet silmälasit olisi noudettavissa ja samalla kävisimme uudessa juuri auenneessa jälkiruokakahvilassa. Helppoa ja mukavaa. Mikä voisi mennä pieleen?

No se, että Aan mielestä oli ihan tyhmää kun optikkoliikkeessä ei ollut se kiva täti vaan ihan tyhmä setä palvelemassa.

No se, että alle puolentoista tunnin reissulla Aan piti päästä kolme kertaa vessaan ja näistä kerroista kahtena jouduimme vessaan, johon vaunut eivät mahtuneet sisälle. Niinpä See odotteli toisella kerralla vessan ulkopuolella vaunuissa koko ajan huutaen. Toisella kertaa retuutin vauvaa käsittelyssä, samalla kun toisella kädellä pyyhin pyllyä, pesin käsiä jne.

No se, että uudessa kahvilassa jätkiä tulo pöytään kesti niin kauan, että odottaessa Aa ehti syödä kuppikakkuni päälysen ja käydä vessassa. Vessasta palatessa jäätelö oli ehtinyt sulaa. Eipä sillä, kuppikakussa päälystä oli niin runsaasti, että ei Aa olisi enää jätskiä jaksanutkaan.

No se, että minä päätin maistaa Aalta koskemattomaksi jäänyttä banaanijätskiä, joka olikin tehty ihan oikeasta banaanista eikä esanssista. Minä olen banaanille allerginen.

No se, että linja-autoon päästessämme tajuan, että minulla on aivan valtava pissahätä. En ollut itse ehtinyt/pystynyt yhdelläkään vessareissuistamme edes miettiä tarvitsisiko minun käydä pöntöllä.

Perjantaina Been kanssa päätin olla nokkelampi. Kävisimme vain ohimennen ostamassa vaunuihin jalkalaudan kodin lähellä olevasta lastentarvikeliikkeestä ja sen jälkeen Been toiveesta bussilla ostoskeskukseen jätskille. Torstaista viisastuneena totesin ostoskeskuksen olevan hyvä idea. Vessa ja suuri lastenhoitohuone olisivat koko ajan lähellä. Mikä voisi mennä pieleen?

No se, että lastentarvikeliikkeessä, jossa piipahdamme ohimennen, on ennen omaa vuoroa kaksi asiakasta, jotka molemmat ovat ostamassa kaikkea mahdollista tuleville vauvoilleen. Myös myyjiä on vain kaksi. Niin piipahdus venyy tunnin mittaiseksi. Bee ehtii kyllästymään kaupan leikkinurkkaan seitsemän kertaa, juoksemaan kaupan ympäri maratonin kahdeksan kertaa ja tyhjentää ainakin kymmenen hyllyä tavaroista kysyen "Mikä tää on? Saanko mä tän? Saako vauva tän?".

No se, että kauppakeskukseen vievä bussi menee nenän edestä. Seuraava vuoro kulkee tunnin päästä.
Ei hätää, kotoa hakemaan auto.

No se, että siitä huolimatta että ostoskeskuksessa on iso lastenhoitohuone lastenvessoineen, pyllynpesupaikkoineen, imetyssohvineen ja leikkinurkkauksineen ja vaikuttaisi siltä, että näissä puitteissa hommat sujuu helposti, taaperolle voi tulla kakkahätä juuri samalla hetkellä kun vauva on päässyt tissille. Opin, että imettäminen ja pyllynpyyhkiminen onnistuu yhtäaikaa.

Onko ne ne samat hormonit, jotka saavat jokaisen äidin näkemään oman vauvansa täydellisen kauniina, jotka saa äidin aina uskomaan, että tällä kertaa mikään ei mene pieleen, että tällä kertaa olen ottanut huomioon kaiken? Vai olenko se vain minä, joka ei ikinä opi?
 
Juuri nyt on tunne, etten enää ikinä lähde näiden kanssa minnekään kotipihaa kauemmas. Vaan odottakaapas vaan ensiviikkoon. Enköhän taas ole keksinyt pettämättömän suunnitelman ja lähde laumani kanssa uimarannalle tai ongelle tai ihan vaan ohimennen rakentamaan mökille uutta laituria. Mikä voisi mennä pieleen?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti