torstai 9. heinäkuuta 2015

Äitikoulua vailla

Alkaa usko loppua. Oon ollut aina sitä mieltä, että ei alle kouluikäiset tarvi harrastuksia tai muutenkaan mitään ihmeitä elämäänsä. Aikaa leikkiä, säännölliset ruoka- ja unirytmit. Näillä on meillä menty.

Nyt en enää tiedä. Päivästä toiseen poikien leikit on ihan järkyttävää riekkumista. Ei ne ole leikkejä. Yleensä keksitään joku typerä hokema ja sen siivittäminä juoksennellaan ympäri, riuhdotaan toisiaan, painitaan ja räkätetään, kunnes jommalla kummalla menee hermot. Sitten lyödään, purraan, tapellaan ja parutaan.

Olen yrittänyt ohjata muuhun leikkiin, keskeyttänyt ja pyytänyt vaikka lukemaan hetkeksi kirjaa, holdannut, komentanut, määrännyt eri huoneisiin leikkimään, kieltänyt, rangaissut takavariloimalla leluja.... Kokeillut kaikki keksimäni keinot, hyvät, huonot ja kelvottomat. Aina vaan sama meno jatkuu.

Tänään on ollut taas ihan järkyttävä päivä. Totesin heti aamusta, ettei edes kannata yrittää poikien syödä samaan aikaan. Otin eriaikaa aamupuurolle. Jotenkin kestin kuunnella riehuleikkejä sen hetken kun hoidin vauvan ja söin itse. Ajattelin että ulkoilu auttaa.

Ulkona jouduin kieltämään pyöräilyn, koska kilpaa ajaminen johti puremiseen. Liukumäessä tuuppivat, repivät ja tönivät. Keinuissa sama homma. Hiekkalaatikolla paiskoivat leluja ja heittivät toisiaan hiekalla.

Siinä kun riisuin poikien vaatteita, jotta saadaan hiekat pois ulkona eikä kotona eteisen lattialle tai sohvalle, tuli taas itku.
Olenko mä oikeasti näin kelvoton äiti?

Luulen, että kyse on tylsistymisestä. Muuta en keksi. Samat naamat, lelut ja nurkat päivästä toiseen. Ikuisen flunssan kourissa ei leikkitreffejäkään paljon järjestellä. Näiden ja kodin lisäksi hoidettavana vauva, enkä jaksa yhtään enempää järjestää ohjattua toimintaa. Varsinkin kun en usko, että se on äidin tehtävä.

Mutta olenko ihan väärässä tässä? Onko se äidin tehtävä? Pitääkö äidin järjestää askartelutuokioita? Onko jaksettava raahata tämä revohka retkille ympäri kylää?
Kun kyseessä on vilkkaitakin vikkelämmät kaksoset, yleensä kaikki yhdessä tekeminen on vaan tosi kaaottista. Meillä kokataan ja leivotaan yhdessä aina välillä. Meillä pelataan paljon ja luetaan paljon kirjoja yhdessä. Koko perheen voimin ulkoillaan. Eikö se riitä?

Siinä hiekkalaatikon reunalla kyyneleitäni pyyhkiessä ajattelin soittaa neuvolaan. Ehkä me tarvittaisiin jotain apua. Mutta neuvolan soittoaika oli jo mennyt.
Ja mitäpä apua sieltä löytyisi? Huostaanotto? Tuskin niillä mitään äitikouluakaan on. Sellasta tässä tarvittais.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti