perjantai 24. heinäkuuta 2015

Tahtilajit

Miten tämä on taas valahtanut tällaiseksi? Kaksi kuukautta sitten olin täynnä tarmoa. Nyt yritän selvitä läpi päivistä. Mietin jo edellisenä iltana, miten saisin seuraavan päivän kulumaan mahdollisimman nopeasti ohi. Pelkään tulevaa päivää ja valmistaudun pahimpaan. Päivät seuraavat toisiaan tasaisen harmaana mössönä. Tästä piti tulla kivoin kesä.

Välillä yritän keksiä jotain erilaista ja mukavaa, mutta kaikki suunnitelmat muuttuvat mahdottomuuksiksi jo ennen kuin ovat edes syntyneet. Yleensä ajatus torpeedoituu kun tajuan arkemme realiteetit. Maauimalaan tai rannalle ei mennä, koska yksin kolmen kanssa se on liian vaarallista. Retkelle sinne tai tuonne ei tule lähdettyä, koska aika ei oikein riitä, sillä kotiin on tultava ajoissa että ehtii tehdä ruokaa. Teatterimuskari, satuseikkailu, tuo, tämä ja se jäävät väliin, koska kahden vilkkaan vaahtiminen ja ohjaaminen ei onnistu imettäessä.

Niinpä me olemme kotona. Välillä pihalla, joskus puistossa, mutta lähellä kotia kuitenkin. Päivien perussävellaji määrittyy heti poikien herättyä.
Välillä se on laahaavan hidas. Silloin kaikki on tahmeaa ja pitkäveteistä. Kukaan ei jaksa leikkiä eikä tehdä mitään muutakaan. Poikien jatkuvat tappelut ovat väsymyksen mukanaan tuomaa joustamattomuuden puutetta.
Toisina päivinä se on hektinen, kiivas ja äänekäs. Nämä päivät täytyy riehumisesta, reuhumisesta, naurun räkätyksestä ja tappeluissa. Kaikki tapahtuu nopeaan ja päivässä on liikaa aikaa. Tuntuu siltä kuin joku olisi päästänyt oravalauman kotiimme ja vaihtanut kaikki valot stroboiksi.
Hyvinä päivinä tahti on reipas ja duurivoittoinen. Niinä päivinä meillä voi tavata välillä oktonautteja, välillä talonrakentajia ja joskus urheita palomiehiä. Leikeissä on juoni ja legolaatikosta löytyy molemmille sopiva ukkeli taikka auto. Riidat, joita niinäkin päivinä riittää, ovat lyhyitä ja ohimeneviä.

Hyvinä päivinä voisi kivat tekemiset onnistua. Vaikka retki kirjastoon tai torille. Tai voisi vaikka leipoa. Muut päivät vaan ovat vieneet uskoni hyviin päiviin. Niinpä hyvinkin päivinä pelkään koko ajan tahtilajin muuttuvan. Ja koska etukäteen en ikinä voi tietää milloin ehkä saattaisi olla hyvä päivä, en uskalla millekään päivälle suunnitella mitään.

Sitä luulisi, että tämän hullunkurisen orkesterin tahtipuikkoa heiluttaisi kapellimestarina äiti. Mutta ei se niin ole. Täällä jokainen keksii itse omat rytminsä. Kapellimestari tuntee olonsa epäonnistuneeksi ja lannistuneeksi. Jokainen julkinen esiintyminen hävettää.



Tänään on selvästi hyvä päivä. Yritän keksiä nopeasti jotain, millä pitää tämä tahti. Kehuin poikia hienosta leikistä. Halasin, pussasin ja silitin. Laitoin facebookkiin leikkiseuranhakuilmoituksen. Nyt lähden kokoamaan palapeliä.

1 kommentti:

  1. Ihana päästä taas osalliseksi teidän arkeen. Oot sä kyllä ihan uskomaton Heman, tai Shewoman, etten sanois. Tsemppiä ihan hirveesti, sä vedät tosi hyvin!!!

    VastaaPoista