maanantai 19. lokakuuta 2015

Eineksistä

Viikonloppu sujui ällistyttävän hyvin. Lauantaina oltiin pitkään kylässä, lapset leikkivät, juoksivat metsässä, leivottiin pullaa. Sunnuntaina pakkasin eväät ja lapset heti aamusta. Koko päivä meni ulkona kauniissa syyssäässä.

Luulen, että onnistumisen avain oli odotusten ja tavoitteiden nollaaminen. Ja einekset.

Ehkä yleisemminkin pitäisi höllätä? Vaikka en mielestäni niin kamalasti tavoitteita ja vaatimuksia asetakaan arkeemme, teenkö niin kuitenkin alitajuisesti?



Viime viikolla murehdin miehelle ettei minusta ole näille äidiksi. Ettei minulla riitä vaadittavaa määrää lempeyttä eikä pinnaa.
En yrittänyt kalastaa sääliä koska annoin poikien ylittää ruutuajan tai korotin hieman ääntäni. Kerroin tunteesta miehelle, koska todella tunsin olevani lapsilleni riittämätön. Tunne ei ollut juuri leimahtanut, vaan hiipinyt sisälle pikku hiljaa. Eikä se kadonnut miehen lohduttavien sanojen jälkeen.

Tänään ystäväni lähetti minulle linkin.
"Kokemus huonosta äitiydestä on syvä, musta ja voimat imevä. Sellaisena hetkenä ankara sisäinen ääni vakuuttaa, ettei minusta olisi koskaan pitänyt tulla äitiä, etten riitä, etten onnistu, etten pysty."

Tuo. Tuo on se tunne, jota olen viime viikkoina kantanut. Onhan tuo tunne aiemminkin ollut, mutta nyt se on erilainen. Tällä kertaa se on sisälläni lakonisen tyynesti. Ei epätoivoisia itkukohtauksia, vaan ainoastaan arkinen toteamus, etten riitä. 
Hyvä siksi, koska se ei ole vaikuttanut toimintakykyyn. Olen noussut sängystä, tehnyt aamupalan, vienyt lapset ulos, käynyt kaupassa. En ole jäänyt vessaan yksin salaa itkemään. 
Huono siksi, että näin tunne on todellisempi. Aivan kuin se jotenkin olisi nyt ääneen sanottu ja siksi totta. 

Viikonloppu sai päähäni epäilyksen pilkahduksen. Tässäkö se ratkaisu on? Jos sittenkin saattaisin jaksaa kasvattaa lapsiani? En vain pitää hengissä, vaan todella kasvattaa? Antaa lämpöä ja ymmärrystä kun sitä tarvitaan. Jaksaisin silittää ja selittää. Ymmärtää ja venyä. Olkoonkin että se tarkoittaisi eineksiä ja silittämättömiä vaatteita. 



Viime yönä näin aivan kamalaa painajaista. Se sekoittui oikeaan kipuun ja tuntui siksi kovin todelliselta. Kipu aiheutui Seestä, joka vaati saada olla tissillä koko yön. Selkä sattui huonossa asennossa ja pikku kynnet nipistelivät rintaani koko ajan. Heräsin painajaisesta Seen itkuun. Enää ei kelvannut edes tissi, kaikki oli huonosti. Kymmenen minuuttia Seen nukahtamisen jälkeen soi herätyskello ja pojat pomppasivat pystyyn. 

Jotain ehkä viikonlopusta oppineena, pyysin miestä avaamaan television. Arkena ei meillä aamulla telkkaria yleensä katsota, mutta tänään se tuntui kohtuulliselta armolta itseä kohtaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti