maanantai 12. lokakuuta 2015

Poikkeusyksilö

Sain viikonloppuna kuulla olevani poikkeuksellinen.
Vietän lapsieni kanssa ulkona enemmän aikaa kuin muut. Toisaalta, olen poikkeuksellisen epäaktiivisesti lasteni kanssa ulkona.
(Tämä ei perustunut sen suurempiin faktoihin kuin keskustelukumppanini mutuun.)

Jäin miettimään miltä arkemme näyttää ulkopuolelle?

Se, että ulkoilemme mahdollisimman paljon ja kelillä kuin kelillä, saattaa näyttää hienolta. Näytämme aktiivisilta ulkoilmaihmisiltä. Hyvä äiti, joka tarjoaa lapsilleen mahdollisuuden liikuntaan ja raittiiseen ilmaan.

Todelliset syyt ulkoiluun ei vain ole näin ylevät. Raahaan lapset ulos, koska en kestä niitä sisällä. Ulkonakin ne huutaa ja tappelee, mutta paljon vähemmän. Ja ulkona huuto ei satu korviin. Sisällä lapset saavat aikaan aina kamalan sotkun leikeillään. Ulkona siitäkään ei ole huolta. Ulkona ei tarvitse murehtia, että ne rikkoo jotain. Ulkolelut on aina tehty kestävämmäksi kuin muut lelut eikä ulkoleluissa ikinä ole paristoja tai riivaavia tuut-tuut-ääniä. Ulkona lapset voi juosta, hyppiä ja kiipeillä eikä ne loukkaa juuri ikinä. Kotona on aina joku pöydänkulma väärässä paikassa.
Ulkona See nukkuu paremmat päikkärit kuin sisällä.

Sitten se kääntöpuoli. Ulkona näytän monesti ohikulkijoista varmasti tympeältä ja välinpitämättömältä. Kelvoton äiti, joka näprää kännykkäänsä tai uppoutuu muihin puuhiin, eikä edes huomaa kun lapsi kiipeää puuhun.

Ulkona minä voin tehdä omia juttujani.
Kesällä leikkasin vanhoista vaatteista kuteita (ei tarvinnut hommasta syntyvää nöyhtää ees imuroida), virkkasin tuolinpäälisiä, kudoin sukkia.
Blogia päivitän yleensä ulkona, nytkin.
Neuvolaan tai kaiken maailman virastoihin soitan aina ulkoa. Taloyhtiön hallituksen asioita varten tuon ulos tablettitietokoneen.
Sisällä jos yritän tehdä näitä asioita, on jollain juuri sillä hetkellä maailman tärkeintä asiaa. Tai kakkahätä. Lankarullat käydään purkamassa tai vähintäänkin vähän vetäisemässä langasta niin että muutama silmukka tippuu puikolta.
Nyt alkaa olla ulkona liian kylmä käsitöille. Kylminä päivinä ulkona voi lukea kirjaa.
Sateisten päivien varalle, ja hetkien jolloin Seetä pitää hytkyttää rattaissa, kännykkään on ladattuna äänikirja.

Kerroin tämän kaiken keskustelukumppanilleni.
Muut ei kuulema tee näin. Yleisesti lasten kanssa leikitään ulkona. Tai niiden perässä kuljetaan ettei ne loukkaa tai tee jotain vaarallista. Siksi se on aika raskasta olla lasten kanssa ulkona ja paljon helpompaa sisällä.

En tiedä olenko poikkeuksellisuudessani hyvä vai huono?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti