perjantai 11. joulukuuta 2015

Raskaan viikon jälkeen

Raskas viikko takana. Neljä päivää sairaalassa tutkimuksissa oli raskasta niin tutkittavalle kuin ihan koko muullekin perheelle. Vaikka hienosti ne siellä osastolla olivat asiat hoitaneet, niin että Aa nautti olostaan siellä siinä määrin, ettei kotiin olisi tahtonut lähteä. Silti viikko vaati veronsa. Eilisen illan raivareiden veroisia en hetkeen muista nähneeni.

Emme saaneet vielä diagnoosia matkaamme. Saimme valistuneita arvauksia, mutta ei vielä mitään lopullista. Ensi viikolla menemme miehen kanssa kuulemaan "tuomion". Vaikka eihän siihen noin pitäisi suhtautua. Näin pienelle annettu diagnoosi on vain portti avun luo. Se voi muuttua tai kadota. Missään nimessä sen ei ole tarkoitus olla elinikäinen leima lapsen otsassa.

Oma olo viikon jäljiltä on sekava. On helpottavaa, kun vihdoin asioille tuli syitä ja nimiä. Ymmärryksen osaksi pääseminen tuntui ihanalta. Pelottavaa on, että enää ei ehkä olekaan sitä mahdollisuutta että kyseessä on vain "vaihe". Toisaalta, on mahtavaa, että apu saadaan jo nyt eikä vasta kun koulunkäynti ei sujukaan. Yhtäaikaa huojentavaa ja raskasta on ajatella tulevaisuutta, jossa vähän väliä lapsensa käytöstä joutuu/pystyy selittelemään.

Erityislapsi. Eihän se uusi asia ole meille, mutta se sai tällä viikolla uuden sävyn. Jotenkin vakavamman. Se mitä jossain mieleni sopukoissa olen koko ajan pelännyt ja odottanut, ihan niin kuin sitä flunssaa koko syksyn, se muuttui nyt todeksi.

Jos olisin saanut valita, olisin sitten kuitenkin mieluummin kuullut olevani vain huono kasvattaja eikä lapsessa ole mitään normaalista poikkeavaa.

*

Huomenna on nollauspäivä. Raskas työ vaatii raskaat huvit, niinhän sitä sanotaan. Hyllyllä odottaa HopLop-liput, karkkipäiväpussi kaapissa ja illaksi varattuna leffa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti