torstai 30. kesäkuuta 2016

Havaintoja hyvästä

Juhannus sujui paremmin kuin osasin odottaa. Sain viettää lasten kanssa rauhassa koko viikonlopun mökillä. Mieskin jaksoi tulla paikalle yhdeksi yöksi. Ilma oli kaunis, seura mukavaa ja lapset hyvinkäyttäytyviä.

Enemmän kuin olisin uskaltanut pyytää.


*

Kuuntelin eilen radiosta haastattelua. En tiedä kuka haastateltava oli, joku hyvin organisoitunut ihminen.
Kuunnellessani haastattelua ymmärsin kaksi asiaa:


1) Elämä, jossa ei jatkuvasti ole suuri kriisi käynnissä, on mahdollista.

Elämässäni viimeisen 20 vuoden aikana on itseäni tai puolisoani/lapsiani kohdannut vakava sairaus viisi kertaa. Se tarkoittaa elämää mullistavaa kriisiä joka neljäs vuosi.
Huomaamattani olen ajautunut ajattelemaan, että elämä on tätä. Luuloani on vahvistanut lähiympäristö, jossa jostain syystä on tapahtunut paljon vakavia ja vaikeita asioita. Niinpä olen saanut päähäni, että kaikilla on jatkuvasti jokin arkea isompi ongelma, jonka kanssa yrittävät selvitä.

Haastattelua kuunnellesani ymmärsin, että jossain tämän oman kuplani ulkopuolella on elämää, jossa ongelmat ovat nimenomaan arjen kokoisia. On harmeja, kiirettä, stressiä, kiukuttelevia lapsia, riitoja, vatsatauteja ja flunssia, mutta kenenkään henki ei ole uhattuna. Arjen hallinta voi olla kiinni tahdonvoimasta eikä vain voimavaroista.

Haastateltava puhui siitä, miten pitää tiukasti kaiken organisoituna niin työssä kuin kotonakin. Kun työpöytä ja koti on siistit, on helppo pitää asiat hallinnassa. 
Väitän, että perheemme elämä ei olisi tällä hetkellä hallinnassa vaikka kotimme olisikin siistimpi. Ehkä säästäisin muutaman hetken kun tavaroita ei tarvitsisi etsiä, mutta siivoamalla en voi vaikuttaa siihen, mitä seuraavassa pet-tt-kuvassa paljastuu. Enkä siihen, miten syövän kanssa eläminen vaikuttaa lasteni mielenterveyteen. Tai omaani.

Vaikka hallitsisin täydellisesti kotimme siisteyden, oman ja perheeni ruokailut, kaupassakäynnit, liikunnat, painonhallinnan ja pyykinpesun, mikään ei muuta sitä tosiasiaa, että elämämme ei tällä hetkellä ole hallinnassamme.


2) En osaa olla katkera.

Olisi varmasti ollut helppo suhtautua haastateltavaa ymmärtämättömänä typeryksenä. Kultapossukerhoilijana, joka ei ymmärrä todellisesta elämästä mitään. En suhtautunut niin. Oikeastaan vasta illalla miehelle haastattelusta kertoessa huomasin, että niin olisi voinut suhtautua. Päinvastoin, sain haastattelusta toivoa ja voimaa.

Ei näin voi iankaiken jatkua. Jos jossain on olemassa elämää ilman kriisejä, on minunkin kohdalta näiden loputtava joskus. Joskus vielä tulee se vaihe, jolloin minä saan hallita elämääni.

Hymyilin yksikseni autossa kuunnellessani tuota haastattelua. Tavallinen arki, ilman sairautta, kuolemanpelkoa tai muita valtavia mörköjä, se on mahdollista. Sitä on olemassa, joten se on mahdollista minullekin. On harhaa, että ihminen voisi itse hallita milloin moista saa elää, mutta sen olemassaolo ei ole harhaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti