torstai 14. heinäkuuta 2016

Toivon pilkahduksia

Yökyläily viime viikonloppuna ei tuottanut toivottua tulosta. Lapset olivat valvoneet liikaa ja olivat aivan ylikierroksilla vielä pitkään. Seelle iski lisäksi vauvarokko. Vinkumista, tappeluita, kiukuttelun, mökötystä. Muutama tunti hoidosta hakemisen jälkeen tuntui kuin en olisi saanut viikkoon hengittää.

Vaikka ei se ole lasteni vika, eikä se ole edes yökyläilyvalvomisten vika. Syövän vika tämäkin. Ei tähän uupumukseen auta yksi nukuttu yö, eikä vuorokauden oma-aika. Tällaisesta toipuminen vaatii aikaa ja tavallista arkea.

Tänään miehen lääkärikäynnillä pieni toivon pilkahdus siitä tavallisesta arjesta tuli taas. Enää yksi kuuri, eli kaksi hoitokertaa. Sen jälkeen tauko, pet-tt-kuva ja jos kaikki on kunnossa, syyskuussa alkavat sädehoidot.
En uskalla ajatella asiaa tämän enempää. Toivo on jo herännyt ja tiedän, että jos pet-tt-kuvan tulos ei ole toivotunlainen, murskaannun hetkeksi täysin. Toivon vaan, että onnistun pitämään itseni toiveikkuuden kanssa sen verran aisoissa, etten kovin pitkäksi aikaa ainakaan murskaantuisi.


*

Kävin tekemässä tämän viikon yhden liikuntasuorituksen läheisillä pitkillä portailla. Juoksin/kävelin 50 kertaa 26 porrasta ylös ja alas. Aikaa meni 20 minuuttia. Vaikka vielä näin kaksi päivää myöhemmin jaloissa tuntuu, olen silti positiivisesti yllättynyt. Luulin olevani paljon huonommassa kunnossa. Paljon. Vaaka ainakin antaa uskoa niin.

1 kommentti:

  1. Meillä aina yökyläilyn ja reissujen jälkeinen päivä on ihan kauhea, kiukkua ja kitinää riittää... Välillä sitä miettii, että viitsiikö edes lähteä lyhyelle reissulle...
    Toivon kovasti, että saisitte kuvauksista toivotunlaisen tuloksen ja teidän koko perheen taakka kevenisi edes vähän. En osaa edes kuvitella miten raskas tilanne teillä on... Oikein paljon voimia ja tsemppiä teille! Ja erityisesti jaksamista sinulle!

    VastaaPoista