torstai 25. kesäkuuta 2015

The amazing Sidekick

Tuollainen täysiaikainen, terve vauva, se on sitten kiva. Sen sai heti mukaan kotiin. Sitä ei tarvitse alvariinsa käydä näyttelemässä lääkäreille ja hoitajille. Sitä saa syöttää ja nukuttaa niin kuin hyvältä tuntuu. D-vitamiinitippaa lukuunottmatta sen suuhun ei mene muuta kuin tissi ja sen oma nyrkki. Eikä ketään kyttää kuinka paljon ja usein niitä sinne menee.

(En oikein tiedä mikä tuon tyypin bloginimi pitäisi olla. Onko se Aan ja Been jälkeen loogisesti Cee? Vai Äs niin kuin sidekick? Vai ehkä näiden yhdistelmä See?....Luulen, että tuo viimeinen on hyvä. Hän olkoot siis See.)

See sai koko raskausajan painoarviot osumaan aina käyrille. Kun hän lopulta syntyi rv40+2, hän oli 0,03% keskikäyrän alapuolella. Pituutta oli hiukan keskimääräistä enemmän, mutta sekin on nyt jo tasoitettu keskikäyrälle. Tytön jokaikinen mitta ja arvo ovat kaikki olleet niin keskimääräisiä kuin ikinä vain saattaa. Kun kahden lapsen jälkeen moisesta ei ole kokemusta, tuntuu tämä kaikki hyvin hämmentävältä.

See osasi synnyttyään hengittää. Osasi itkeä ja syödä. Aivan huikeaa oli, kun heti synnyttyään See osasi tehdä sen sellaisen jousimiesasennon. Nuo kaikki oli Aan ja Been kohdalla saavutettavia taitoja. See osasi ne kaikki heti. Olimme miehen kanssa hetken varmoja, että olimme synnyttäneet vauvaneron, ihmelapsen. Mutta ei se ollutkaan ihmevauva. Se oli tavallinen vauva. Ihana ja mahtava kaikessa tavallisuudessaan.

Kun kahden marginaalilapsen jälkeen saa keskivertolapsen, sitä huomaa, ettei tiedäkään juuri mitään. Synnytyssairaalassa ja neuvolassa olen aiheuttanut kummastusta kysellessäni ilmeisesti itsestäänselvyyksiä. Vaikka kyseessä ei ollut esikoiseni, en minä tiennyt mitään imetyksestä tai vastasyntyneen ulos pukemisesta. Itseäkin melkein hävetti kun neuvolassa lääkärin selittäessä asioita, niin kuin nyt kolmannen lapsensa saaneelle äidille selitetään, lyhennellen ja viitaten vain niihin ja näihin, "noh, kyllähän te varmasti tiedätte", jouduin keskeyttämään ja pyytää lääkäriä selittämään hieman tarkemmin, kun tämä kaikki on minulle aivan uutta.

Ystäväni välillä keskeyttävät minut ja lempeän huvittuneesti toteavat asioita kuten "niin vauvat tekee" tai "sellaisia vauvat on" tai "et sä voi viedä alle kolme kuukautta vanhaa vauvaa uimaan, vaikka se oiskin jo 5kg".

Ei sittenkään. Nyt kun ajattelen, ei See aivan tavallinen ole. Hän on ihmeellisen helppo. Itkee vähän, nukkuu hyvin ja paljon, on helposti tyytyväinen. Kulkee mukana niin vaivattomasti, että välillä meinaa unohtua.

Sellainen se See on, ihmeellisen tavallinen, tavallisen ihmeellinen. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti