muutoksista

En saanut hakemaani työtä. Ensimmäistä kertaa en saanut työtä, jossa kävin kuitenkin työhaastattelussa. Onneksi tämä eka kerta tuli hetkenä, jolloin työnsaaminen ei ollut ihan niin tärkeää, kun on jo työ.

En tiedä mitä nyt teen. Etsinkö vielä muita töitä vai koetanko saada jotain tolkkua nykyiseen? Haluaisin aina vain opiskella, mutta ei se taida onnistua. Siitä kun kukaan ei maksa.

*

Sisälläni on epämääräinen olo. Ollaan taas taitekohdassa. Johonkin suuntaan tämä kaikki oleminen on nytkähtämässä enkä oikein tiedä mihin suuntaan. Hyvään ehdottomasti, mutta mitä siitä seuraa? Joko tässä ollaan siinä kohdassa, että olo kevenee vai olenko vielä väsaähtämässä? Millainen olen kun väsähdys hälvenee? Jostain syystä tiedän, että tämä vuosi on peruuttamattomasti muuttanut päässäni ja sydämessäni asioita, en vain vielä hahmota mitä ja miten.
Sama pätee mieheen ja koko perheeseen. Tiedän, että jotain on muttunut, mutta en vielä tiedä miten muutos asettuu.

Enkä tarkoita mitään elämänarvojen tai tärkeysjärjestyksen radikaalia muutosta tai totaalista elämäntaparemonttia. Meillä kun arvot ja järjestykset on olleet kohdillaan ennenkin ja elämäntavatkin ainakin sinnepäin. Jotain hienovaraisempaa. En tiedä mitä, mutta jotain.

*

Ajatusten jäsentelyä

Minä ajattelin, että kun syksy oli monella tapaa raskas ja että työpsykologin kanssakin todettiin, että nyt pitää tarkkaan miettiä, että mikä on tarpeellista ja mikä ei, niin jätän blogin sivuun. Sitten tällä viikolla työpsykologi moitti, että olipa hölmösti tehty. Kerroin, että kirjoittaminen on minulle jotenkin sopiva tapa käsitellä kaikenlaista. Että töissä sain otteen siitä mikä on pielessä kun kirjoitin nelisivuisen kirjeen esimiehelleni.
Niin se varmaan on. Että jos kirjoittamalla saa jäsennettyä ajatuksiaan, niin kannattaisi varmaan kirjoittaa silloin kun päässä on mellakka.

*

Mies on tervehtynyt. Vielä on palautumista edessä ja töihin ei palaa kuin vasta alkuvuodesta, mutta syöpä on poissa ja hoidot ohi.
Vaikea oikein vielä ymmärtää. Olo on kevyt, mutta luottamus terveyteen ja keveyteen ei ole vielä palautunut. Syöpäosaston terapeutti käski antaa koko perheelle aikaa. Toipumiseen menee kuulema ainakin puoli vuotta.

Huomenna mennään kuitenkin hienoon ravintolaan miehen kanssa juhlistamaan ruokahalua ja makuaistia. Ja jouluna juhlitaan koko perhe niin, että navat paukkuu.

Ensi vuodelle ollaan tehty lista asioista, joita jäi tänä vuonna tekemättä ja jotka halutaan tehdä ensi vuonna. Siellä on ainakin telttaretki, vaellus ja puumaja mökille.

*

Hain töitä. Nykyinen ei ole enää kivaa. Kävin haastattelussakin. Eivät ole vielä vastanneet. Jännittää.

Mietin, että pitääkö odottaa kouluvuosi loppuun, että oppilailla olisi kokonaisempi vuosi. Vieläkin mietin. Mutta omat lapset ja mies ovat tärkeämpiä. Kaiken tämän vuotisen ja menneiden aikojen jälkeen, meidän perhe ansaitsee helppoa ja mukavaa. Juuri nyt sitä ei paljoakaan ole, sillä tulen töistä kotiin äreänä ja murehdin työtä kotona illat pitkät.
Yleensä haluaisin ehdottomasti nähdä vaivaa ja ratkaista tilanteen. Nyt tuntuu, että en jaksa. Nyt tuntuu, että tämä on se hetki kun on perusteltua mennä siitä mistä aita on matalin.

*