5kk neuvola

Ennen lomaa kävimme Seen 4kk neuvolassa. Siis se käynti, jolloi lääkäri määräsi perunaa kun kasvu oli kelvotonta. Se kerta kun kieltäydyin tottelemasta ja totesin jatkavani täysimetystä.

Pari viikkoa sen jälkeen kävimme kasvukontrollista. Oma ihana terveydenhoitaja oli palannut lomilta. See oli kahdessa viikossa kasvanut 4cm.
Ihmeellistä, miten tuntuvat aina välttelevän sanaa mittavirhe. Sitä ei ilmeisesti uskalla tunnustaa vaikka läyrö sitä ilmiselvästi vihjaisi.

Eilen käytiin 5kk neuvolassa. Oma ihana terveydenhoitaja totesi, että ei epäilystäkään etteikö rintamaito riittäisi Seelle aivan mainiosti. Kuukaudessa painoa tullut enemmän kuin suositus, pituutta samoin. Lisäksi lapsi on oppinut liikkumaan ja nousemaan konttaus- sekä karhukävelyasentoon.
Täysimetyksellä siis jatketaan vielä.

Kuukauden ajan olen miettinyt näitä ruokajuttuja paljon. Huomaan haaveilevani Seen kanssa sormiruokailusta. Jotenkin ajatus soseista on vaikea.

Keittiöpsykologisoin asiaa:
Poikien kansaa kiinteiden aloittaminen oli kamalaa ja stressaavaa. Kuukausi lasketunajan jälkeen aloitettiin. Siitä kuukauden päästä syötiin jo lihaa. Määrät ja kelloajat olivat tarkat. Neuvolan oppaassa kerrotut rauhalliset ruokahetket olivat niin kaukana meidän todellisuudesta, että ei tiennyt itkeäkö vai nauraa. Syöminen ja syöttäminen oli niin vauvoille kuin vanhemmille stressaavaa ja pelottavaa. Itkua, huutoa, pakottamista, tukehtumista...

Onko se ihme, etten innosta puhkuen ole työntämässä lusikkaa Seen suuhun? Ymmärrän kyllä, että nyt tilanne on aivan eri. Ymmärrän senkin, että kun Seen kanssa touhuun ryhdyn, monet unohtuneet muistot pyrkivät pintaan. Ehkä sormiruokailu on niin erilaista, että niitä muistoja ei niin montaa mielen syövereistä pintaan pääsisi pompsahtamaan?

24 päivää aikaa paeta asiaa.

Lomalta paluu

Loma loppui. Ukko palasi tänään töihin. Just tänä aamuna, Seen yöllisten huuto- ja jumppakohtausten jäljiltä, tuntuu että vielä olisi voinut hetken lomailla.

Todellisuudessa loma oli hyvä, tehokas ja riittävä.
Sunnuntaina, kun ajelimme Suomen halki mökiltä kotiin, mietin kuinka kivaa on olla näin perheen kesken. Olin juuri vaihtanut Aan kanssa paikkoja, koska See oli saanut tarpeekseen autoilusta. Silloin muistin kuinka väsynyt ja tympiintynyt olin ollut vain pari viikkoa aiemmin. Muistin kuinka ärsyyntynyt olin poikiin koko ajan. Nyt tuntui kovin kovin kaukaiselta se, etten saisi iloa lapsistani tai jaksaisi innostua heistä.

Kuinka huojentavaa todeta, että kyse todella oli vain väsymyksestä.

*

Alkuloman ajan vieraanamme oli ystäviä ulkomailta. Laskimme, että olemme tunteneet toisemme nyt 11 vuotta. Noiden vuosien aikana olemme tavanneet ainakin 13 kertaa. Saavutus on mielestä uskomattoman hieno.

Tuntuu onnekkaalta, että olemme onnistuneet luomaan ystävyyden 2000 kilometrin etäisyydellä. Vuosikymmenen aikana elämäntilanteemme ovat muuttuneet ja me ihmisinä olemme muuttuneet vuosien mukana. Näiden ihmisten kanssa sillä ei tunnu olevan merkitystä. Kun tutustuimme, olimme villejä ja vapaita ja meno oli sen mukaista. Nyt olemme vakiintuneita pienten lasten vanhempia. Yhteinen loma oli nyt hyvin erilainen kuin kymmenen vuotta sitten. Silti joka kerta tavatessa tuntuu kuin välissä ei erossa olisi oltukaan.

*

Mies mursi lomalla jalkansa. Tai no, varpaansa. Kuitenkin niin pahasti, että kepit tarvitsi kävelyyn.

Tyhmä vamma. Haittaa vapaa-aikaa, muttei työtä. Itseasiassa töissä jalka saa enemmän lepoa kuin kotona.

*

Ilmoitin pojat satujumppaan. (Sellaiseen, jossa tytöt ja pojat ovat yhdessä.) Lisäksi Aalla alkaa fysioterapia.

Minulle, aivan yllätyksenä itsellenikin, ostin jumppakortin. Sellaisen halvan, jolla pääsee kuntojumppaan ja reisi-peppu-vatsa-jumppaan koulun liikuntasaliin. Ei punttisalia tai personal treineriä eikä rajatonta pääsyä spa-osastolle.

Ukolle kun vielä löytyisi joku hyvä urheiluhomma. Ja ehjä varvas.

Lomalla

Näin lomalla sen taas tajuaa. Äiti on äiti. Aina. Lomalla äiti herää aikaisin ihan niin kuin joka päivä. Joka päivä ulos on mentävä, satoi tai paistoi. Pyllyt on pyyhittävä, aamupuuro keitettävä. Kyselyikäinen ei lomaile kyselemisestä. Imeväinen tarvitsee maitoa lomallakin.

On tietenkin helpompaa kun on joku jonka kanssa jakaa vastuu. Mies saa osansa kysymyksistä ja kiukutteluista. Pyyhkii pyllyjä, tekee ruokaa. Välillä mies aamuisin herää ihan vaan, että saisin jäädä rauhassa vielä hetkeksi imettämään Seetä sänkyyn.

Sekin helpottaa, että on ystäviä, joilla on lapsia ja joiden kanssa voi lähteä yhdessä mökkeilemään. Vaikka mökkeily ei samanlaista olekaan kuin ennen lapsia, se aikuinen juttukaveri on lähellä. Juttukaveri, joka ymmärtää vanhemmuuden tuskat ja ilot, mutta jonka kanssa voi välillä muistella villejä nuoruusvuosia, puhua politiikkaa, keskustella musiikista tai vaan höpötellä niitä näitä. Välillä on kiva, että se on joku muu kuin tuo ukkokulta.

Olemme mökkeilemässä meren äärellä. On mahtavaa herätä aamulla, astua ulos ja tuntea merituuli iholla. Se rauhoittaa. Ei toki riittävästi, etten hermostuisi lapsiini kymmeniä kertoja päivässä, mutta ehkä niitä kertoja muutama vähemmän on kuin kaupungissa.

Loma ei muuttanut meitä taikaiskusta seesteiseksi ja idyliseksi hymyilevien vappupallojen perheeksi. Välillä pojat tappelevat, See kitisee, minä hermostun ja mies murisee. Silti tämä on ihanaa. Kaikista loputtomista pyllynpyyhkimisistä huolimatta nautin lapsistani ja perheestämme enemmän kuin hetkeen muistan. Ja loma on vasta alussa.