Lomahyvät, -pahat ja -typerät

Poikien loma on puolivälissä. Ehkä. Ihan varmaksi emme ole päättäneet milloin palaavat päiväkotiin. Fiiliksen mukaan.

Just nyt fiilis on hyvä. Ensimmäinen lomaviikko meni epäilyttävän hyvin. Jälleen pelkään, että se ei ole hyvä juttu, vaan että tsemppaavat miehen takia. Osasyynä hyvään menoon on tähtienmetsätys. Pojat saivat lastenpsykiatriselta sellaiset tähtitarrataulut. Niihin kirjattiin tavoitteita ja kun tavoite on päivän aikana toteutunut, illalla saa tähden. Meillä tähtiä voi saada päivässä kolme: olin kiva kaveri (ei tappele tai kiusaa), en kisaile turhasta (esimerkiksi siitä kuka on syönyt eka tai ekana pessyt hampaat) ja päivän hyvätyö. 

Ekan viikon jälkeen kummallakin oli kaikki kisailemattomuustähdet, puuttui vain yksi kiva kaveri-tähti ja päivän hyviätöitäkin oli molemmilla.

Jokaisesta ansaitusta tähdestä saa loman lopuksi rahaa. Jos on kerännyt kaikki, rahat riittää vaikka Hoploppiin ja jätskiin. Tai jos lyövät rahansa yhteen, ne riittävät Lego-pakettiin, josta ovat kovin haaveilleet. Saavat päättää itse.

En ole tainnut itse haaveilla ikinä näin kovasti legoista.

*

Meiltä löytyi viikonloppuna vyöihrakuoriainen. En tiedä onko tämä joku universumin laki, että jos vakavasti sairastetaan, niin tuholaisiahan tulee. 

Sunnuntaiksi vein lapset pois jaloista ja vietimme miehen kanssa laatuaikaa siivoten. Hyvin perusteellisen kahdeksantuntisen siivouksen tuloksena emme löytäneet merkkiäkään vyöihrakuoriaisista.

Tuo yksi satunnainen kiusankappale oli kuitenkin riittävästi katkaisemaan kamelin selän. Katkeran kamelin.
Jotenkin tähän asti olen onnistunut olemaan harmistumatta muiden kivoista kesistä. Sunnuntaina se ei enää onnistunut.

Tuntui vain tyhmältä ja kurjalta ja epältä, että muilla on kesäloma ja lomamatka ja kesälomamatkapävityksiä ja meillä on syöpä ja tuholaiseläimiä. Sekin harmitti, että meidät kutsuttiin kivaan kyläpaikkaan rääppiäisin, mutta koska elämämme on juuri nyt hankalaa, moinen spontaani irtiotto tuntuu liian työläältä. Tyhmää. Juuri tuollaisia asioita kaipaisin elämääni.

Onneksi oli siisti koti. Se piristi. Kotona on kivempi olla jumissa kun koti on siisti, kiva ja tuholaisvapaa. 

Ei se sitten hirveän paljon eikä pitkään jaksanut tuntua ihan niin kamalan tyhmältä ja epältä. Vaikka onhan se tavallaan. Mutta ei sitä jaksa moisessa velloa. Paremminkin voi energiansa käyttää.

*

Tällä viikolla, jos kaikki menee niin kuin lääkärit ovat ounastelleet, on viimeinen sytostaattihoitokerta.
En uskalla vielä liikaa siitä riehaantua, mutta ihan sellainen varovainen wuhuu!

Toivon pilkahduksia

Yökyläily viime viikonloppuna ei tuottanut toivottua tulosta. Lapset olivat valvoneet liikaa ja olivat aivan ylikierroksilla vielä pitkään. Seelle iski lisäksi vauvarokko. Vinkumista, tappeluita, kiukuttelun, mökötystä. Muutama tunti hoidosta hakemisen jälkeen tuntui kuin en olisi saanut viikkoon hengittää.

Vaikka ei se ole lasteni vika, eikä se ole edes yökyläilyvalvomisten vika. Syövän vika tämäkin. Ei tähän uupumukseen auta yksi nukuttu yö, eikä vuorokauden oma-aika. Tällaisesta toipuminen vaatii aikaa ja tavallista arkea.

Tänään miehen lääkärikäynnillä pieni toivon pilkahdus siitä tavallisesta arjesta tuli taas. Enää yksi kuuri, eli kaksi hoitokertaa. Sen jälkeen tauko, pet-tt-kuva ja jos kaikki on kunnossa, syyskuussa alkavat sädehoidot.
En uskalla ajatella asiaa tämän enempää. Toivo on jo herännyt ja tiedän, että jos pet-tt-kuvan tulos ei ole toivotunlainen, murskaannun hetkeksi täysin. Toivon vaan, että onnistun pitämään itseni toiveikkuuden kanssa sen verran aisoissa, etten kovin pitkäksi aikaa ainakaan murskaantuisi.


*

Kävin tekemässä tämän viikon yhden liikuntasuorituksen läheisillä pitkillä portailla. Juoksin/kävelin 50 kertaa 26 porrasta ylös ja alas. Aikaa meni 20 minuuttia. Vaikka vielä näin kaksi päivää myöhemmin jaloissa tuntuu, olen silti positiivisesti yllättynyt. Luulin olevani paljon huonommassa kunnossa. Paljon. Vaaka ainakin antaa uskoa niin.

Tilitystä

Lapset ovat yökylässä. Oltiin illalla miehen kanssa ystävien luona juhlissa. Nautin olostani yllättävän paljon. Jotenkin ajattelin, että näin väsyneenä en osaisi nauttia vaan ahdistuisin. Kiva ettei käynyt niin.

*

Olen viime viikon ollut taas perus syöpäarkiväsymystä väsyneempi. Väsymys on saanut päähän paljon typeriä ajatuksia.
Yhden illan itkin katkerana maailman epää. Hetken tuntui aivan kohtuuttomalta kaikki.

Tilillä ei riittänyt kate laskujen maksamiseen, vaikka olen ollut tarkka ja säästäväinen. Televisiossa pitsalla elävä pienen lapsen laiskottelija  äiti oli laiha ja hyväkuntoinen, mutta oma vaaka näyttää liikaa vaikka syön kasvispainotteista kotiruokaa ja viime viikollakin heija-heija kertoo liikuntaa olleen yli viisi tuntia. Muiden äitien Facebook-päivitykset ylistivät kuinka olemalla vain tarpeeksi tiukka, niin lapset käyttäytyvät aina hyvin. Minun lapseni tuntuvat imevän minusta kaiken ja vaikka kuinka teen mielestäni asiat oikein, lapseni tappelevat, mekastavat ja ovat ylipäätään tottelemattomia.

Ja kun moiset pikku yksittäisjutut alkavat nyppiä, niin silloin katkeruus ottaa haliotteen ja riehaantuu entisestään syövästä ja selkäkivuista, typerästä kesästä, jolloin kaikki reissut perutaan ja hengaillaan sairaalassa, ja töihinpaluusta kun ei siellä arvosteta.
Lopulta makasin sängyssä ja itkin. Mies huomasi ja yritti parhaansa. Mutta katkeruus vain yltyi. Edes kunnon lohdutusta en saanut, koska miehellä on syöpä eikä se jaksa lohduttaa kunnolla kun sillä on itsellä paha olla.


Töihinpaluu ei tule yhtään liian aikaisin. Minun on saatava päiviini jotain muuta kuin vain tämä arki, jossa ei voi voittaa.

*

Kohta pitäisi lähteä hakemaan lapsia. Ei huvittaisi.
Erikoista tässä on se, että ensimmäistä kertaa ei huvittaisi lähinnä Seen takia.

Tuntuu kamalalta sanoa, mutta alamme olla aikalailla tympiintyneitä toisiimme. Seellekään minun töihinpaluu ja hänen hoitoalan alku ei tule yhtään liian aikaisin.

See alkaa vaatia seuraa ja viihdykkeitä. Suuttuu joka kerta kun viemme pojat jonnekin hoitoon/uimakouluun/tms eikä See saa jäädä. See jaksaa leikkiä yksikseen vajaan tunnin. Loppuajan riivaa minua, roikkuu tissillä tappakseen aikaa, vinkuu ja kitisee tylsyyttä. Kun pojat saapuvat paikalle, See riemastuu ja muuttuu taas helpoksi ja tyytyväiseksi omaksi itsekseen.

Olen ohjelmoinut ensi viikolle leikkitreffejä, muskaria, kävelyretkiä ja ylipäätään kaikkea paitsi kotona olemista.