Ajatusten jäsentelyä

Minä ajattelin, että kun syksy oli monella tapaa raskas ja että työpsykologin kanssakin todettiin, että nyt pitää tarkkaan miettiä, että mikä on tarpeellista ja mikä ei, niin jätän blogin sivuun. Sitten tällä viikolla työpsykologi moitti, että olipa hölmösti tehty. Kerroin, että kirjoittaminen on minulle jotenkin sopiva tapa käsitellä kaikenlaista. Että töissä sain otteen siitä mikä on pielessä kun kirjoitin nelisivuisen kirjeen esimiehelleni.
Niin se varmaan on. Että jos kirjoittamalla saa jäsennettyä ajatuksiaan, niin kannattaisi varmaan kirjoittaa silloin kun päässä on mellakka.

*

Mies on tervehtynyt. Vielä on palautumista edessä ja töihin ei palaa kuin vasta alkuvuodesta, mutta syöpä on poissa ja hoidot ohi.
Vaikea oikein vielä ymmärtää. Olo on kevyt, mutta luottamus terveyteen ja keveyteen ei ole vielä palautunut. Syöpäosaston terapeutti käski antaa koko perheelle aikaa. Toipumiseen menee kuulema ainakin puoli vuotta.

Huomenna mennään kuitenkin hienoon ravintolaan miehen kanssa juhlistamaan ruokahalua ja makuaistia. Ja jouluna juhlitaan koko perhe niin, että navat paukkuu.

Ensi vuodelle ollaan tehty lista asioista, joita jäi tänä vuonna tekemättä ja jotka halutaan tehdä ensi vuonna. Siellä on ainakin telttaretki, vaellus ja puumaja mökille.

*

Hain töitä. Nykyinen ei ole enää kivaa. Kävin haastattelussakin. Eivät ole vielä vastanneet. Jännittää.

Mietin, että pitääkö odottaa kouluvuosi loppuun, että oppilailla olisi kokonaisempi vuosi. Vieläkin mietin. Mutta omat lapset ja mies ovat tärkeämpiä. Kaiken tämän vuotisen ja menneiden aikojen jälkeen, meidän perhe ansaitsee helppoa ja mukavaa. Juuri nyt sitä ei paljoakaan ole, sillä tulen töistä kotiin äreänä ja murehdin työtä kotona illat pitkät.
Yleensä haluaisin ehdottomasti nähdä vaivaa ja ratkaista tilanteen. Nyt tuntuu, että en jaksa. Nyt tuntuu, että tämä on se hetki kun on perusteltua mennä siitä mistä aita on matalin.

*

Super-Marjo simulaatio

Pääsimme mökille. Se oli ihanaa ja tarpeellista. Kaikkien mielenterveys koheni. Hyvä niin, sillä mökkeilystä arkeen palattiin rytinällä.

Alkutahdit saatiin jo kotimatkalla: Seitsemän tunnin ajomatkan jälkeen, 20 minuuttia ennen kotia, See oksensi kaiken sisältään päälleen.
Onneksi kyseessä ei ollut vatsatauti, vaan matkapahoinvoinnin ja pilaantuneen kissanruuan yhdistelmä. Kyseisenä aamuna olin nimittäin herännyt Aan kuiskutellessa "äiti, See on kohta syönyt jo kaikki kissanruuat". Ja todella. See lappasi kissahiekkalapiolla vuorokauden tarjolla ollutta kissan kanaa kastikkeessa. 


Kotona odotti sata ja viisimiljoonaa asiaa, jotka piti hoitaa. Koko mökkireissun olin joutunut hillitsemään itseni, etten yrittänyt niitä sieltä metsän keskeltä hoitaa. Hoitopaikkojen alkaminen, töihinpaluu, lääkärihommia, terapiajuttuja, pankkiasioita, putkiremonttisysteemejä. 
Kaikki asioita, jotka halusin saada hoidettua mahdollisimman paljon kuntoon, jotta loppu viikon voisin rauhassa keskittyä levyntekoon bändin kanssa studiolla.
Paljon sainkin hoidettua, osa jäi suosiolla/pakolla ensi viikkoon.



Torstaina jätin miehen lasten kanssa ja lähdin studiolle. Oma harrastus, omaa aikaa, ei yhtään äiteilyä eikä vaimoilua. 

Olin ollut studiolla vajaa puolituntia kun mieheltä tulee viesti. Lääkäri oli soittanut ja määrännyt päivystykseen. Keuhkoissa muutoksia, pitää tutkia tarkemmin. Heti.
Sain siskon järjestettyä meille ja sain jäädä studiolle. 

Puolen tunnin päästä tulee sähköposti. Putkiremontissa käynyt vahinko ja taloyhtiöstä vedet poikki. Ilmoitan siskolle, että ei turhaan kannata etsiä kosteuspyyhkeitä, jos Seelle tulee kakka, niitä ei ole. Keittiönnurkassa on monta litraa tiiliskivimaitoja, pese vaikka niillä. 

Puolen tunnin päästä sain Wilma-viestin. Päiväkodissa on taas syyhypunkkia. 
Laitoin puhelimen äänettömälle ja päätin olla katsomatta siihen päinkään loppu iltana.



Mies joutui osastolle ja eristyksiin. Lapset eivät pääse vierailulle, minullakin täytyy olla hengityssuojain. Perjantaina vein hoitajien nyrpeistä ilmeistä huolimatta miehelle kakun, jonka olin tilannut sytostaattihoitojenpäättymisen ja meidän tapaamisen 10-vuotisvuosipäivän kunniaksi. 

Levytyshommat eivät ole menneet aivan niin stressittömästi kuin toivoin. Lastenvahtien löytäminen ei ollut aivan mutkatonta, kaikilla tuntuu olevan jotain. Lapsia raahataan hoitopaikasta toiseen, pitkiä päiviä, yökyliäkin. Ressukat, heitteillä aivan. Minä tunnen syyllisyyttä lapsista kun olen studiolla ja bändihommista kun olen lasten luona. Keskittyminen ei onnistu oikein mihinkään. Jo kahtena päivänä olen illalla huomannut, etten ole syönyt päivän aikana juuri mitään. 

Tämän kaiken keskellä olen miettinyt millaisia lapsia ja aikuisia on niissä perheissä, joissa moinen tukka putkella meneminen on ihan perus arkea? Supermarjojen perheet, tälläistäkö niissä on? Kenen mielestä tämä on kivaa ja kuka tälläistä jaksaa? Loputonta puhelimessa aikatauluttamista, muilta ihmisiltä lastenhoitoa vonkaamista. 
Onneksi meillä tämä on poikkeustila. Minusta ei tähän olisi, eikä olisi lapsistanikaan. Stressaantuneita ovat, pikkupolot.  
 

Lomahyvät, -pahat ja -typerät

Poikien loma on puolivälissä. Ehkä. Ihan varmaksi emme ole päättäneet milloin palaavat päiväkotiin. Fiiliksen mukaan.

Just nyt fiilis on hyvä. Ensimmäinen lomaviikko meni epäilyttävän hyvin. Jälleen pelkään, että se ei ole hyvä juttu, vaan että tsemppaavat miehen takia. Osasyynä hyvään menoon on tähtienmetsätys. Pojat saivat lastenpsykiatriselta sellaiset tähtitarrataulut. Niihin kirjattiin tavoitteita ja kun tavoite on päivän aikana toteutunut, illalla saa tähden. Meillä tähtiä voi saada päivässä kolme: olin kiva kaveri (ei tappele tai kiusaa), en kisaile turhasta (esimerkiksi siitä kuka on syönyt eka tai ekana pessyt hampaat) ja päivän hyvätyö. 

Ekan viikon jälkeen kummallakin oli kaikki kisailemattomuustähdet, puuttui vain yksi kiva kaveri-tähti ja päivän hyviätöitäkin oli molemmilla.

Jokaisesta ansaitusta tähdestä saa loman lopuksi rahaa. Jos on kerännyt kaikki, rahat riittää vaikka Hoploppiin ja jätskiin. Tai jos lyövät rahansa yhteen, ne riittävät Lego-pakettiin, josta ovat kovin haaveilleet. Saavat päättää itse.

En ole tainnut itse haaveilla ikinä näin kovasti legoista.

*

Meiltä löytyi viikonloppuna vyöihrakuoriainen. En tiedä onko tämä joku universumin laki, että jos vakavasti sairastetaan, niin tuholaisiahan tulee. 

Sunnuntaiksi vein lapset pois jaloista ja vietimme miehen kanssa laatuaikaa siivoten. Hyvin perusteellisen kahdeksantuntisen siivouksen tuloksena emme löytäneet merkkiäkään vyöihrakuoriaisista.

Tuo yksi satunnainen kiusankappale oli kuitenkin riittävästi katkaisemaan kamelin selän. Katkeran kamelin.
Jotenkin tähän asti olen onnistunut olemaan harmistumatta muiden kivoista kesistä. Sunnuntaina se ei enää onnistunut.

Tuntui vain tyhmältä ja kurjalta ja epältä, että muilla on kesäloma ja lomamatka ja kesälomamatkapävityksiä ja meillä on syöpä ja tuholaiseläimiä. Sekin harmitti, että meidät kutsuttiin kivaan kyläpaikkaan rääppiäisin, mutta koska elämämme on juuri nyt hankalaa, moinen spontaani irtiotto tuntuu liian työläältä. Tyhmää. Juuri tuollaisia asioita kaipaisin elämääni.

Onneksi oli siisti koti. Se piristi. Kotona on kivempi olla jumissa kun koti on siisti, kiva ja tuholaisvapaa. 

Ei se sitten hirveän paljon eikä pitkään jaksanut tuntua ihan niin kamalan tyhmältä ja epältä. Vaikka onhan se tavallaan. Mutta ei sitä jaksa moisessa velloa. Paremminkin voi energiansa käyttää.

*

Tällä viikolla, jos kaikki menee niin kuin lääkärit ovat ounastelleet, on viimeinen sytostaattihoitokerta.
En uskalla vielä liikaa siitä riehaantua, mutta ihan sellainen varovainen wuhuu!

Mökkireissu vs sairaalareissu

Olipahan mökkireissu.

Ensin mikä oli hyvää:

Lapset nauttivat olostaan. Kaikki kolme olivat lähes koko reissun iloisia ja tyytyväisiä. Riitelyä tai muuta tyhmäilyä ei ollut juuri lainkaan. See innostui valtavasti saunomisesta ja uimisesta. En ollut tajunnutkaan kuinka helppoa oli Aan ja Been kanssa koska aistiherkkyyden vuoksi meri ei houkutellut. See paineli juosten mereen, liian pitkälle ja kaatui. Onneksi olin vieressä. Hetken yski ja itki sylissä, sitten juoksi nauraen mereen udestaan. Urpo ei opi mitään. 

Kelit olivat hyvät, vaikka vaihtelevat. Ei liian kylmä, ei liian kuuma. Satoi aina välillä niin ettei siitepöly saanut valtaa.

Syötiin paljon hyvää ruokaa.

Jalkapallon EM-kisat alkoivat vihdoin.

Saimme mökille sopivan määrän mukavia ihmisiä seuraksi.

Torstaina iltapäivällä miehen puhelin soi. Pet-tt näytti tumorin pienentyneen niin hyvin, että tällä etenemisellä sytostaattihoitoja olisi enää neljä kertaa jäljellä! Heinäkuun loppuun mennessä ne olisivat ohi!

Sitten se mikä ei ollut parasta:

Torstain puhelulla oli myös toinen syy. Miehen olisi pitänyt torstai aamulla käydä labroissa ja perjantaina mennä sytostaattihoitoihin. Se oli vain unohtunut kertoa. Labroihin pitäisi siis mennä perjantaina. Päättävät sitten annetaanko sytostaatit perjantaina vai myöhemmin. 

Mies lähti perjantai aamuna ajamaan sairaalaan, minä jäin mökille yksin kolmen lapsen kanssa ilman autoa.

Labrat olivat kunnossa, mutta päättivät kuitenkin antaa sytostaatit vasta maanantaina, joten mies pääsi takaisin mökille.

Kunnes lauantaina myöhään illalla miehelle nousi kuume. Vein miehen sairaalaan ja ajoin itse takaisin mökille. Onneksi mökiltä sairaalalle ei ole matkaa kuin 45 minuuttia. Mies jäi osastolle tankkaamaan antibiootteja ja valkosolukasvutekijöitä. Siellä se on vieläkin.

Minun selkä petti. Illalla kotona oli pakko soittaa sisko avuksi, kun jouduin konttaamaan vessaan.  En saisi Seetä nostettua pinnasänkyyn.

Ensimmäistä kertaa miehen diagnoosin jälkeen olimme koko perhe 15km kauempana kotoa ja yötä muualla. Neljän päivän reissun aikana jouduimme kaksi kertaa ajamaan mökiltä sairaalaan.
Sanoisin, että vähän epistä, mutta en usko epikseen.

*

Kotona odotti toimintaterapian maksusitoomus. Joko uskaltaisi toivoa, että toimintaterapia on järjestynyt?

Kotimatkat

Tämä viikko on mennyt kivuliaasti.
Alkuviikko sellaisen hyvän kivun kanssa. Liikunnan aiheuttaman. Innostuin maanantaina jumppaan See kantoliinassa. Kyseessä oli reisi-vatsa-peppu-jumppa. Kun sen tekee 7,5kg punnuksen kanssa, tietää tehneensä. Jos sitten vielä seuraavana päivänä ei riittävästi muka tunnu, voi lenkkeillä 7,5kg punnuksen kanssa.
Tuolista ylösnouseminen oli hetkellisesti haastavaa.

Eilen kävin viisaudenhampaanpoistossa. Itse toimitus oli puudutuksen ansiosta kivuton ja helppo. Iltaan mennessä puudutus oli hälvennyt ja kipu kova.

Leikkauksen takia en saa ponnistella. Syke ei saa nousta. Eilisen illan aikana totesin ihan vaan meidän perheen perus askarreiden olevan hieman liikaa. Niinpä en eilen enkä tänään pääse hakemaan poikia tarhasta kävellen kuten normaalisti.

Tajusin olevani pahoillani. En ollut asiaa aiemmin ajatellut, mutta nyt huomasin nauttivani noista kävelystä.
Mennessä saan kävellä yksin. See on liinalla selässä, mutta nukahtaa aina heti.
Kotimatkalla työnnän poikia polkupyörän peräkärryllä. Juttelemme kaikesta mikä nyt kenenkin mieltä askarruttaa. Tai lauletaan. Matkanvarrella olevan putkiremontin edistymistä pitää aina hetkeksi pysähtyä ihmettelemään.

Reittimme kulkee rauhallisen omakotitaloalueen läpi. Autoja siellä ei juuri kulje. Alueella on läpiajokielto. Ne autot, jotka siellä liikkuvat, ajavat rauhallisesti. Lapsia kulkee kadulla paljon, kouluun ja tarhaan.
Välillä pojat tahtovat nousta kärrystä ja tasapainotella rotvallin reunaa tai kerätä maahan tippuneen kepin tai lehden. Se sopii.
Vielä kertaakaan kotiin ei ole ollut kiire.

Aan ja Been kanssa elämä on yleensä hektistä. Yleensä vanhempien pitää olla jatkuvasti virkeinä ja skarppeina, sillä mitä vain voi tapahtua milloin vain ja kaikki tapahtuu hetkessä.
Olen monesti ihmetellyt onko elämässämme mitään, mitä todella jäisin kaipaamaan näistä vuosista?
Määrättömien halusten ja suukkojen sekä syliin nukahtavan lapsen lisäksi listalla on nyt nuo kotimatkat.

Lyhyitä viikonlopun jäljiltä

Lukitsin taas itseni ulos kotoa. Tällä kertaa mukana vain See. Onneksi sillä on aina eväät mukana ja tarjoiluvalmiina. Nälkä nimittäin iski sillä hetkellä kun ovi napsahti kiinni. Siinä sitä sitten istuttiin rappusilla, tiesi suussa, odottamassa avainta.

*

Viikonloppu oltiin mökillä. Lauantaina tehtiin sieniretki. Oli mukavaa. Löydettiin suppilovahveroita. Ne oli makoisia.

Aa oli kovin mietteliäällä päällä.
Illalla istuttiin nuotiolla. Mies ja Aa keskusteli kuolemasta.
Minä juttelin Aan kanssa imetyksestä. Aa harmitteli, että on jo niin iso, ettei voi enää syödä tissistä maitoa.

Mökki on hyvä.
Metsä on hyvä.
Nuotio on hyvä.

*

Pojat kävivät isovanhempien kanssa teatterissa katsomassa Tatu ja Patu pihalla. Se oli ollut hauska.
En oikeastaan tiedä mitä siinä tapahtui. Saavat kerrottua "ne kiipesi puuhun sillai.." ja sen jälkeen alkaa niin kova hörönauru, ettei lopusta saa selvää.