Unta ja haaveita

Viikko on mennyt nukkuessa. Tuntuu, että unen tarve on loputon. Eilen jäi päiväunet väliin. Illalla olin taas äreä ja pinna kireänä.

Aloin jo itse ajatella, että ehkä kyse onkin vain ja ainoastaan univelasta. Tänään työterveyshoitajan luona syitä löytyi muitakin. Minulle teetettiin läjä kyselyitä ja testejä. Tuloksena oli lievä masennus ja vakava työuupumus.

Masennus ei tullut yllätyksenä. Tämän olen kokenut ennenkin, tällä tasolla se tulee ja menee. Ilman testejäkin jo tunnistin. Työuupumus taas, sitä en osannut odottaa. En ainakaan vakavana.
Huomenna tapaan työterveyslääkärin. Jäniittää hieman mitä lääkäri asiasta tuumaa. Vielä enemmän jännittää ensi viikolla mennä töihin ja tavata esimiehet. Mitä ihmettä heille sanon?

*

Olen viikon aikana tehnyt kaikenlaista pientä kivaa. Virkannut, askarrelut, piirtänyt, kokeillut kotijuuston tekoa ja ommellut. Sain ensimmäisen oikean vaatteen aikaiseksi ompelukoneella. Tunne oli mahtava! Ompelin Seelle taskullisen tunikan. Kunnollista kaavaa malliin ei ollut, joten mittailin Seen vaatteita ja testailin. Hyvä siitä tuli. Hihat on hieman pitkät ja kaula-aukko turhan avara, mutta päällä pysyy.

Olen haaveillut ompelemisesta vuosia. Peruskoulussa otin teknisentyön, enkä siis koulussa oppinut neulomaan, en virkkaamaan enkä ompelemaan. Neulomisen harjoittelin teini-ikäisenä. Virkkaamisen opettelin kuusi vuotta sitten. Vuosi sitten aloin hiljakseen harjoitella ompelemista. Tähän mennessä olen tehnyt pussukoita, naamiaisiin asusteita ja paikkaillut rikkinäisiä vaatteita.

Tunikan valmistuminen sai olon mahtavaksi. Ensinnäkin sain jotain konkreettista aikaan. Näkyvien, välittömien tulosten aikaansaaminen on elämässäni vähäistä. Kaikki käsillä tekeminen on siksi mahtaa vastapainoa kasvattamiselle, joka on elämäni pääsisältö niin kotona kuin töissäkin.
Toisennakin, tuntui ihanalta saavuttaa edes hiukan haaveitaan. En tietenkään osaa vielä valmistaa perheelleni mitä tahansa vaatteita, niin kuin toivoisin, mutta ylipäätään haave ompelun opettelemisesta. Se ei jäänyt vain haaveeksi, vaan todella tein jotain saavuttaakseni sen.

Virkkaaminen alkoi sujua vikkelästi viiden vuoden jälkeen. Ehkä siis jo heti vuonna 2021 ommella surauttelen vaatteita tarpeeseen.

Torstain lyhyet

Mies pääsi kotiin.
Kuumeennostaja saatiin labroissa kiinni: rhino-virus. Se sama mörkö, joka aiheutti Seelle sairaalareissun seitsemän viikon ikäisenä. Taitaa olla yleisin flunssan aiheuttaja ja kaikkialla koko ajan. Muut se saa vähän niiskuttamaan, meidän perheen sairaalaan. 

Sytostaattihoidot vasta tänään. Tyhmä viivästys, sotkee meidän mökkisuunnitelmat. Oli tarkoitus lähteä toiselle puolelle Suomea miehen vanhempien mökille. 

Mies tosin alkoi muutenkin epäröidä. Jos siellä nousee kuume tai sattuu muuta, sitä joutuu ihan vieraaseen sairaalaan hoitoon. Tai täytyy ajaa 5h pysähtymättä omaan sairaalaan. Kumpikaan vaihtoehdoista ei innosta. Voi siis olla ettemme lähde lainkaan. Pojat ja appivanhemmat pettyvät, mutta sitähän tää syöpä on. Yks iso pettymys koko homma.

Alan suunnitella taas telttaretkeä. Jonnekin lähelle yhdeksi tai kahdeksi yöksi.

*

Kävin lääkärissä. Selästä ei edelleenkään löydy mitään vaivaa. Raskauden aiheuttama virheasento, mutta ei mitään sen vakavampaa. Hyvä niin.

Vesijuoksu ja jooga ovat tällä viikolla olleet lääkkeenä. Molemmat onnistuu näin kesällä ulkona. Näillä keleillä ne toimivat myös mitä tehokkaimmin lääkkeenä stressiin. 

*

Tajusin, että See ei sano äiti. Tietää kyllä, että muut puheissaan viittaavat kyseisellä sanalla minuun, mutta itse ei sitä käytä. Osaa kyllä laulaa melkein koko ensimmäisen säkeistön Ihhahhaata. Mitäköhän tästäkin pitäisi ajatella?

Lomalta paluu

Loma loppui. Ukko palasi tänään töihin. Just tänä aamuna, Seen yöllisten huuto- ja jumppakohtausten jäljiltä, tuntuu että vielä olisi voinut hetken lomailla.

Todellisuudessa loma oli hyvä, tehokas ja riittävä.
Sunnuntaina, kun ajelimme Suomen halki mökiltä kotiin, mietin kuinka kivaa on olla näin perheen kesken. Olin juuri vaihtanut Aan kanssa paikkoja, koska See oli saanut tarpeekseen autoilusta. Silloin muistin kuinka väsynyt ja tympiintynyt olin ollut vain pari viikkoa aiemmin. Muistin kuinka ärsyyntynyt olin poikiin koko ajan. Nyt tuntui kovin kovin kaukaiselta se, etten saisi iloa lapsistani tai jaksaisi innostua heistä.

Kuinka huojentavaa todeta, että kyse todella oli vain väsymyksestä.

*

Alkuloman ajan vieraanamme oli ystäviä ulkomailta. Laskimme, että olemme tunteneet toisemme nyt 11 vuotta. Noiden vuosien aikana olemme tavanneet ainakin 13 kertaa. Saavutus on mielestä uskomattoman hieno.

Tuntuu onnekkaalta, että olemme onnistuneet luomaan ystävyyden 2000 kilometrin etäisyydellä. Vuosikymmenen aikana elämäntilanteemme ovat muuttuneet ja me ihmisinä olemme muuttuneet vuosien mukana. Näiden ihmisten kanssa sillä ei tunnu olevan merkitystä. Kun tutustuimme, olimme villejä ja vapaita ja meno oli sen mukaista. Nyt olemme vakiintuneita pienten lasten vanhempia. Yhteinen loma oli nyt hyvin erilainen kuin kymmenen vuotta sitten. Silti joka kerta tavatessa tuntuu kuin välissä ei erossa olisi oltukaan.

*

Mies mursi lomalla jalkansa. Tai no, varpaansa. Kuitenkin niin pahasti, että kepit tarvitsi kävelyyn.

Tyhmä vamma. Haittaa vapaa-aikaa, muttei työtä. Itseasiassa töissä jalka saa enemmän lepoa kuin kotona.

*

Ilmoitin pojat satujumppaan. (Sellaiseen, jossa tytöt ja pojat ovat yhdessä.) Lisäksi Aalla alkaa fysioterapia.

Minulle, aivan yllätyksenä itsellenikin, ostin jumppakortin. Sellaisen halvan, jolla pääsee kuntojumppaan ja reisi-peppu-vatsa-jumppaan koulun liikuntasaliin. Ei punttisalia tai personal treineriä eikä rajatonta pääsyä spa-osastolle.

Ukolle kun vielä löytyisi joku hyvä urheiluhomma. Ja ehjä varvas.

Perjantain kootut

Tällä viikolla on ollut yksi kamala päivä, yksi hyvä päivä, yksi hyvin raskas päivä ja yksi puoliksi hyvä päivä. Vielä kolme päivää jäljellä. Vähän jännittää, mille kannalle vaaka kallistuu.

*

Pääsimme vihdoin leikkitreffeille. Varoitin kyllä ystävääni etukäteen, että en onnistu pitämään lapsiani kurissa ja käyttäytyvät jatkuvasti todella huonosti. Haluaako, joku oikeasti nähdä meitä ja altistaa omat lapset näille vaikutteille.
Halusi se.

Onneksi halusi. Lasten leikit sujuivat hienosti. Aan, Been ja minun mielialat kohenivat selvästi ja jotenkin koko loppu päivä sujui kevyesti.

*

Päätin löytää pojille syksyksi urheiluharrastuksen. "Tunnin ohjattu riehuminen" kuten ystäväni asian ilmaisi. Kyseisellä hakusanalla googlesta ei tosin löydy mitään.

Näin sitä takit vaan kääntyy kuin Soinilla ikään. Hetken aikaa sitten olin vielä vakaasti sitä mieltä, ettei alle kouluikäinen mitään harrastuksia tarvi.

Onkohan tässäkään kyse lapsen tarpeista vai ehkä äidin?

*

Tänään pitäisi lähteä mökille. Siellä on mustikat jo kypsyneet ja niitä on luulema aivan hurjasti.

Vaan eipä tämä hyvältä näytä. Sataa. Sadetta on luvattu myös läpi viikonlopun. Ja vaikka en kelien yleensä anna estää mitään, niin märässä metsässä mustikoiden metsästys on vaan kertakaikkisen keljua.