sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Helpompaa

Kohta on kaksi viikkoa lääkitystä takana. Niitä pelottavia sivuvaikutuksia ei ole tullut. Ei mitään. Ei edes sitä pahoinvointia, jota pakkausselosteessa kerrottiin tulevan useammalle kuin yhdelle kymmenestä.

Hyviä vaikutuksia taas on tullut. Ei ahdista. Ei hermostuta, eikä päässä surraa hermostuttavasti. Lapset eivät enää aiehuta pakokauhua.
Kaksi päivää lääkityksen aloittamisen jälkeen tulin töistä kotiin, imuroin, pesin vessat, siivosin lääkekaapin ja järjestelin sitä sun tätä paikoilleen. Ennen lääkitystä ihan vaan päivän olemisen jälkeen olo oli kuin raadolla, enkä saanut mitään tehtyä.

Kyllä vieläkin väsyttää ja monena päivänä kotitöihin ryhtyminen vaatii hiukan ajatusta. Mutta ero on siinä, että pystyn siihen. Pystyn työhöni ilman, että koko ajan on tunne siitä että minä hetkenä hyvänsä saatan romahtaa.

Viime viikolla yhtenä aamuna tajusin pari tuntia töitä tehtyäni, että nyt taas ahdistaa. Oppilaiden kysymykset hermostuttivat ja käsityötuntien hälinä tuntui korvissa fyysisenä pahoinvointina. Mietin hetken ja tajusin, etten ollut syönyt lääkettä aamulla. Onneksi se ei ole kellontarkka lääke.

Olen koko elämäni ollut lääkevastainen. Juuri nyt olen onnellinen, että niitä on olemassa ja että suostuin niitä kokeilemaan.


*

Viimeinen imetys ei jäänytkään viimeiseksi. Sain sittenkin sen toivomani viimeisen herttaisen aamuimetyksen.
Töiden alkamisen jälkeen See on aina herännyt vasta niin myöhään, ettemme ole arkena ehtineet aamulla vierekkäin kölliä. Lääkityksenalkamisen aamuna See kuitenkin heräsi jo varhain. Ehdin hakea hänet viereeni ja imettää kaikessa rauhassa.

Muutaman päivän ajan See kyseli tissin perään. Selitin, ettei ole enää tissiä. Tissi on tyhjä. Kertaakaan See ei itkenyt. Kaiholla kurkki paidan sisään ja silitteli, mutta ei itkenyt. Kunnes tuli päivä, jolloin ei enää edes pyytänyt.
 Nyt viikonloppuna olimme mökillä ja nukuin Seen vieressä. Aamuyöstä See heräsi levottomana unesta ja vielä yritti, joskos nyt tissiä saisi. Ei kuitenkaan hermostunut tai inttänyt.

Tuntuu hämmentävältä kuinka helposti tämäkin meni. Niin molnelta taholta olen saanut kuulla, miten mahdotonta on lasta vierottaa kun on imettänyt näin pitkään ja vielä lapsentahtisesti. En usko, että tämä olisi voinut olla tämän helpompaa.
Selvästi vaikeampaa tämä on minulle. Huomaan kaipaavani kyhnyhetkiä Seen kanssa. Viikonloppuna yritän saada tyttöä pysähtymään hetkeksi syliin, jotta minä saisin sitä läheisyyttä jota meillä aiemmin oli. Tyttö vaan ei tunnu sitä lainkaan niin kovin kaipaavan. Kova on kiire leikkeihin ja touhuihin.

Lapsesta luopumisen tuska. Kamalan aikaisin alkoi. 


*

Sädehoidot ovat yli puolenvälin. Enää kahdeksan kertaa jäljellä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti