maanantai 26. lokakuuta 2015

Ehkä jo kohta

Voihan stressi! Eikä mikä tahansa stressi vaan ärsyttävä en-tahtoisi-tätä-elämääni-lainkaan autostressi. Moottorivika pisti elämäni mullin mallin vaikka olen ajatellut, ettei auto edes ole meille välttämättömyys. Eikä se kyllä olekaan. Suuri helpotus juuri nyt, kun vielä ei ole Seelle mitään istuinta pyörään, mutta ei välttämättömyys. Silti auton hajoaminen on aiheuttanut elämääni kohtuutonta vaivaa.

Kahden viikon aikana olen käynyt kolmella eri autokorjaamolla yhteensä kuusi kertaa. Se on liikaa korjaamoja ja ramppaamista.
Kaksi päivää olen viettänyt lasten kanssa odottaen minähetkenä hyvänsä autokorjaamolta soittoa että auto pitäisi mennä hakemaan. Soittoa ei tullut.
Tänään olemme valmiudessa kolmatta kertaa.

Voi kuinka toivoisin, että kukkarossa olevassa tarkastamattomassa lottokupongissa olisikin yllätys. Voisin soittaa autokorjaamolle ja kertoa soittavani ihan kohta takaisin. Sitten kolmen päivän päästä soittaisin sanoakseni, että pitäkää tunkkinne ja se rotisko.


*

Bee kysyi yllättäen, tuleeko hänestä isona nainen. Tarhakaveri, poika, oli kertonut että aikoo isona olla nainen.
Hetken mietin, miten ennen kaikki oli paremmin eikä äitinä olisi tarvinnut miettiä miten neljävuotiaalle kerrotaan trans-sukupuolisuudesta.


*

See tekee hammasta. On tehnyt sitä nyt kuusi päivää ja yötä. Tässä ajassa, jossa Raamatun mukaan oli luotu taivas, maa, valo, fauna ja floora, See on saanut aikaan hiukan verestävän nysän ikeneen.

Tämän jälkeen enää yhdeksän iisakin kirkkoa jäljellä.


*

Olen viettänyt kaksi yötä valvoen. En edes Seen suussa olevan rakennustyömaan takia, vaan ihan muuten vaan. Uni ei löydy.

Mutta ehkä jo tänään soittavat autokorjaamolta. Ehkä jo huomenna aamulla Seen suussa hohtaa valkoista. Ja ehkä jo ensi yönä nukkumatti taas ehtii luokseni ajallaan.

3 kommenttia:

  1. Mä vastaan vaikeisiin kysymyksiin aina: "no enpä tiedä, mitä itse luulet?" Kyllä se lapsi tietää, mitä hänestä tulee tai ei tule, ja siihen voi sitten leppoisasti ja painokkaasti vastata että "hyvä juttu" (tai vaihtoehtoisesti "kyllä se varmaan on niin" /"kuulostaa jännältä" /tai ihan ääritapauksessa ja vähän isommalle lapselle: "ymmärrän kyllä mitä tarkoitat, mutta en ole varma olenko samaa mieltä")

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä käytän kyllä myös paljon tuota tekniikkaa, mutta simppelimpien kysymysten kohdalla. Tuohan on ihan loistava tosiaan näihin identiteettikriiseihin yms. Pistetään korvan taa.

      Poista
    2. joku viisas lastenpsykiatri (*vink*) on saattanut näin ohjeistaa. Ja jos ei ollut hän, niin kollegansa kumminkin: kun esittää vastakysymyksen lapselle, saa tietoonsa, mitä lapsi oikeasti ajattelee ja mitä hän on asiasta valmis ottamaan vastaan. Ei tarvitse ruveta selittämään mitään liian monimutkaista, on vaan samaa mieltä epelin kanssa. :)

      (tästä syystä en vieläkään ole ihan varma, haluaako meidän seuraava rippilapsi ihan oikeasti pitää juhlansa hoplopissa, enkä myöskään ole varma siitä, haluaako toinen tytöistä ihan oikeasti että hänelle kasvaa parta. Toistaiseksi olen ollut molemmista asioista sitä mieltä että "onpa jännä ajatus")

      Poista