tiistai 10. marraskuuta 2015

Isänpäivä

Olimme suunnitelleet poikien kanssa pettämättömän isänpäiväbrunssin. Croisantteja, poromunakasta, kakkua (pitkään ja huolella kaupan valmiskakuista valittu) ja keksejä. Sopivassa suhteessa valmiiksi ostettuja ja pojille kokattavaa. Pojat hoitivatkin osuutensa hienosti. Sitten tapahtui yhtä ja toista ja lopulta tarjolla oli kärähtäneitä croisantteja ja pahaa kakkua. Vuuan yli kohonnutta munakasta sai raapia uunin pohjalta.

Poikia ei tuntunut häiritsevän. Hyvä niin.

Olen oppinut vasta nyt omaan perheen myötä arvostamaan äitien- ja isänpäivää. 
Meillä ei kotona, siis minun lapsuudessani, isänpäivällä tai äitienpäivällä ollut juuri merkitystä. Ne huomioitiin ohimennen, jos parempaa tekemistä ei ollut. En oikein koskaan ymmärtänyt noiden päivien ideaa.

Olen iloinen, että meille päivistä on kuitenkin tullut tärkeitä. Äitien- ja isänpäivää ovat ainoat juhlapäivät, joita on luontevaa viettää ilman ulkopuolisia, ihan vaan oman perheen kesken. Juuri se tekee päivistä ihania ja erityisiä. Eikä sitä ihanuutta ja erityisyyttä pilaa palaneet croisantit eikä paha kakku. 


*

Viikonloppuna käytiin myös ravintolassa. See sai ensimmäisen oman ravintola-annoksen. Kuinka mahtavan helppoa sormiruokailevan vauvan kanssa ravintolassa onkaan! Kenenkään ei tarvitse syöttää ketään tai viihdyttää tylsistynyttä vauvaa ja kaikki saavat syödä ruokansa lämpimänä. 

Sormiruokailu on mahtava asia. Tuntuu kummalta, miksi ikinä soseista on tullut normi ja sormiruokailusta ismi. Paljon luontevammalta tuntuu antaa vauvan itse syödä kun on siihen valmis. Toki ymmärrän keskosten äitinä, että soseillekin on paikka ja aika, mutta omien kokemusten perusteella niiden soseiden tuntuisi kuulua erityistapauksiin. 


*

Eilen minulta riistettiin viimeinenkin murunen viisaudenhampaistani. Inhottava toimenpide, vaikka ei kivulias puudutuksen ansiosta ollutkaan, mutta ne äänet! Poran vinkuna ja hampaan napsahtelu. Krunts-krunts, kun hammasta kammetaan kolostaan. *yök ja puistatus*

Tänään olen yrittänyt viettää sairaspäivää. Ihan vaan lojua sohvalla ja katsoa telkkaria. Lepo kun olisi hyvästä ja auttaisi paranemaan nopeammin. 

Miten voikin houkutella ompelukone, imuri ja keittiö luokseen?! 

Sitä aina haaveilee hyvästä tekosyystä jäädä sohvalle ja olla tekemättä mitään. Tai syystä syödä loputtomasti jäätelöä. Yritin äsken syödä jäätelöä. Ei tehnyt mieli. Parin lusikallisen jälkeen vein paketin takaisin pakkaseen. 

Kelvotonta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti