maanantai 30. marraskuuta 2015

Vinksallaan

Olen jotenkin vinksallani.
Mitä väsyneempi olen, sitä enemmän puuhaan. Mitä huonompi yö takana, sitä enemmän asioita tulee seuraavana päivänä hoidettua.

Tänään heräsin huonon yön jäljiltä kolmatta aamua peräkkäin.
Olen tänään siis hoitanut ensi viikon sairaalajaksoon liittyvät asiat, päiväkodin vanhempainyhdistykseen liittyvät asiat, pessyt pyykkiä, viikannut pyykkiä, kokannut, askarrellut lasten kanssa kynttilöitä, mkasanut läjän laskuja, hoitanut taloyhtiöön liittyviä asioita.

Viime viikolla oli samankaltainen päivä. Silloinkin aamulla heräsin tuntien kauhua päivää kohtaan. Silloinkin sdain hoidettua monta jo pitkään roikkunutta asiaa ja sen lisäksi leikittiyä kotihengetärtä. Olkoonkin, että tuolloin kaikki kokkailuni paloivat. Hlyrykasviksista loppui vesi ja näkkärit tulivat uunista mustina.   

Vaikka kotimme ja yhteiskunta varmasti toivoisi, että en nukkuisi oikeastaan enää ikinä kunnolla, itse toivon että ensi yö olisi jo parempi.


*

Viikonloppuna poikien isokummi (Been kummitädin kummitäti, joka on itseoikeutetusti nimennyt itsensä isokummiksi) tuli luoksemme piparitalkoisiin. Tuloksena oli 3kg ihanan hienosti ja värikkäästi koristeltuja pipareita. 
Pojat ovat malttamattomia, koska niitä saisi syödä. Minä nautin värikkyydestä, enkä haluaisi ikinä antaa keknenkään syödä niitä. Ovat niin kauniita. 

Pipareiden lisäksi talkoista ilostuttamaan jäi hyvä mieli. Isokummin kanssa leipomisen ja koristelun ohella juttelimme paljon. Sain vahvistusta vanhemmuuteemme ja kehuja siitä kuinka hienosti jaksamme tarjota lapsillemme niin paljon. Hän ei tarkoittanut virikkeitä tai materiaa, vaan henkistä hyvinvointia, lämpöä, läheisyyttä ja rakkautta. Tuntui kummalta, sillä enemmänkin olin valitellut, kuinka aika ei riitä lasten yksilölliseen huomioimiseen emmekä millään onnistu antamaan lapsillemme niin paljon huomiota kuin mitä he kaipaisivat. 

Isokummi työnsä takia tietää mistä puhuu. Niinpä illalla istuin sohvalla ja pitkästä aikaa tunsin hetkellisesti ylpeyttä itseäni kasvattajana ja luottamusta siihen että lapsistamme saattaa kasvaa kokonaisia ja hyvinvoivia aikuisia.   


*

Seetä riivaa. Huutaa yöt. Ei nälkää vaan ehkä painajaisia tai jotain. 
Mietin sitäkin, voisiko olla kyseessä eroahdistus? Sen kai pitäisi olla pinnalla tuossa iässä, mutta päivisin sitä ei mitenkään huomaa. Yöllä pitää saada olla aivan kiinni äidissä, joko tarttua pikku sormilla mistä ikinä tai napata tissi suuhun.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti