keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Flunssasta flunssaan

Seen syntymän jälkeen perheessämme on sairastettu kolme flunssaa. Flunssa per kuukausi, paitsi ettei ihan. Ensimmäiset kaksi tuli kuukauden sisään Seen syntymästä. Juhannuksen jälkeen alkoi tämä kolmas.

Flunssa nro1 meni ohi melko helposti. Aa ja Bee viettivät muutaman sairaspäivän kumpikin, See vähän räkäili.

Flunssa nro2 vaati hiukan enemmän. Aa ja Bee molemmat olivat korkeassa kuumeessa pari päivää. See ensin viikon räkäili ja sitten nostatti kuumeen. Ikää oli vasta seitsemän viikkoa, joten sairaalareissu siitä seurasi. Keuhkokuvassa löytyi orastava keuhkokuume. Antibiootteja tiputeltiin suonen sisäisesti yön verran. Loppukuuri saatiin hoitaa kotona.

Jotenkin pysäyttävää, että flunssan aiheuttanut rinovirus, se ehkä yleisin virus, joka asuu jokaisessa ovenkahvassa ja ostoskärryssä, voi tuollaisen täysiaikaisen, perusterveen vauvan saattaa tuohon kuntoon. (Juuri kuulin, että ystäväni vauva joutui samasta syystä useammaksi päiväksi teho-osastolle.) En tahdo edes kuvitella mitä saisi aikaan influenssa. Varsinkaan, mitä se olisi saanut aikaan kun pojat olivat pieniä. Onneksi olemme säästyneet moiselta. Onneksi on rokotteita. 

Tämä flunssa nro3 tuntuu loputtomalta. Kaikkien nenät vaan valuu ja valuu. Hetken luulin sen jo menneen, viikonloppuna kun kaikkien olo tuntui jo olevan parempi, mutta ei. Been nenä valuu taas non-stoppina, Aan vähän vähemmän. Seellä räkättivät tulee vain vähän, mutta raukka yskii ja kröhii ja ääni on käheä. Itsestä tuntuu, että niistää voi ihan niin paljon kuin vain ehtii ja jaksaa. 

Ei tässä paljon leikkitreffejä järjestetä. Harmittaa, kun niitä on jo parit pitänyt peruuttaa.
Olisi tarvetta aikuiselle seuralle näinä pitkinä arkipäivinä. Pojat kun lopettivat päikkäritkin, aikuistenjutut ja oma-aika ovat olemattomia. Haluaisin puhua välillä muitakin kuin miksi-keskusteluja. Alkaa käydä tylsäksi.

Jotenkin olen aistivinani myös pojissa tylsistymistä. Samat lelut ja sama leikkikaveri päivästä toiseen. Olen odotellut, koska vapaaleikki ja tylsyys alkaa tuottamaan tulosta, taidetta ja tiedettä, mutta tähän menessä tuotteena on ollut vain riitoja ja riehumista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti